Samuli Putro on yksi Suomen menestyneimmistä lauluntekijöistä ja tullut tunnetuksi Zen Café -yhtyeen laulaja-kitaristina ja lauluntekijänä.  Yhtyeen jäätyä yhä jatkuvalle tauolle Putro on keskittynyt soolouraan ja tuottaa musiikkia itsenäisenä sooloartistina.

Putro julkaisi ensimäisen soololevynsä 2004. Kyseessä on EP, joka sisältää musiikkia elokuvasta Lapsia ja aikuisia ja 2009 julkaistiin Putron ensimmäinen sooloalbumi Elämä on juhla,

Putro on tehnyt musiikkia myös Mika Ronkaisen dokumenttielokuvaan Freetime Machos.  Hannu Tuomaisen ohjaamaan Menolippu Mombasaan -elokuvaan sekä Mika Ronkaisen ohjaaman Kaikki synnit -televisiosarjan toiselle tuotantokaudelle.  

Putro keikkailee yhä ympäri Suomea ja hänen viimeisin seitsemäs sooloalbumi Keskellä kesää ilmestyi 13.2.2017. Putro tunnetaan vaatimattomuudestaan sekä tavallisille ihmisille suunnatusta musiikistaan, joka kertoo aivan tavallisista ihmisistä. Putro ei ole kiinnostunut tähteydestä, vaan hän haluaisi mieluummin tulla tunnetuksi kuolemattomana ajattoman musiikin tekijänä. (lähteet Wikipedia & Central Line Entertainment)

Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 19:00

Showtime klo 21.00

Liput ennakkoon TIKETISTÄ   ja ovelta 30 €, mikäli jää

Translate »