Stepa on Sodankylästä kotoisin oleva ja nykyisin Oulussa asuva rap-artisti, jonka vuonna 2008 julkaistu debyyttialbumi MC toi rap-artistin suuremman yleisön tietoisuuteen musiikkilehti Rumban kutsuttua albumia suomiräpin uudeksi nollapisteeksi.

Stepa on vieraillut myös ahkerasti lukuisien muiden artistien julkaisuilla ja julkaissut Aren kanssa yhteislevyn …ja naksuvat luupit vuonna 2012. 2012 Helsingin Sanomat nosti Aren kanssa tehdyn …Ja naksuvat luupit -albumin vuoden parhaaksi kotimaiseksi räplevyksi. 

Stepan kolmas sooloalbumi Ultramagneettinen ylsi parhaimmillaan Suomen virallisen albumilistan viidennelle sijalle, jonka jälkeen Henget -albumi vei artistia yhä syvällisimpiin aiheisiin. Unelmieni Teatteri -niminen EP-trilogia (2019) puolestaan flirttaili iskelmämusiikin, hiphopin ja inderockin kanssa toimien prologina melodisemmalle tuotannolle.

Uusimman albuminsa “Rakkaus ylivoimainen” tämä pohjoisen suomiräpin ääneksikin tituleerattu artisti julkaisi 10. syyskuuta.

Edellisinä vuosina rennot ja taidokkaat riimit ovat soljuneet albumi kerrallaan melodisempaan suuntaan artistin otettuaan kehitysaskelia myös laulajana. Lämminhenkistä ja tiedostavaa otetta suosivan Stepan riimit ovat täynnä hevosvoimaa ja korkeajännitteistä energiaa. Nykypäivänä Stepan musiikki puhuu yhä enemmän ajan- ja elämän arvokkuuden puolesta, unohtamatta voimista suurimpia: rauhaa ja rakkautta.

Stepa nähdään Sawohouse Undergroundissa levyjulkkarikiertueella Heimo ilman menneisyyttä -yhtyeensä kanssa perjantaina 3.12. . Ovet auki tapahtumaan klo 19.00 . Showtime klo 21.00 .

Translate »