Suomen suosituimpiin ja arvostetuimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Stam1na oli tarkoitus aloittaa tähän mennessä 23 vahvistettua keikkaa sisältävän Novus Ordo Rundin alkuvuodesta 2022. Koronapandemian aiheuttamat kokoontumisrajoitukset vaikuttivat kuitenkin suunniteltuihin keikkoihin niin, että myös Sawohouse Undergroundin keikkapäivämäärää saatiin vääntää uuteen ajankohtaan. Onneksi fanien odotus palkitaan eikä lippuja tarvinnut ostaa turhaan, keikka saadaan toteutettua 3.9.2022 ja jo aiemmalle ajankohdalle ostetut liput käyvät luonnollisesti myös tälle uudelle päivämäärälle sellaisenaan.


Lukuisilla Emma-patsailla palkittu Stam1na julkaisi syksyllä 2018 uransa kahdeksannen albumin nimeltään Taival. Suoraan virallisen albumilistan ykköspaikalle laskeutunut albumi on myynyt platinalevyyn oikeuttavan määrän ja levyn kappaleet Elämänlanka, Enkelinmurskain ja Gaian lapsi (feat. Anna Eriksson) ovat nousseet radiohiteiksi. Yhtyeen oli määrä juhlistaa kymmenen vuotta täyttänyttä Viimeinen Atlantis-albumia Helsingin Jäähallissa jo syksyllä 2020, mutta covid-19 siirsi keikan 2021 syksyyn.

Yhdeksännen albuminsa, Novus Ordo Mundi, Stam1na julkaisi 26. helmikuuta 2021 ja palasi sävykkään Taival-albuminsa jälkeen juurilleen, kun tuottajan pallille istahtaa kymmenen vuoden tauon jälkeen bändin alkuaikojen luottomies Miitri Aaltonen. Miitrin kädenjälkeä kuultiin neljällä ensimmäisellä albumilla, viimeksi siis platinaan yltäneellä Viimeinen Atlantis -levyllä. Raja-albumilla Miitri vastaa miksauksesta. Uusi albumi äänitettiin pääosin Hollolan Petrax-studioilla.

Helsingin Jäähallissa 13.11.21 järisyttävällä Viimeinen Atlantis -keikallaan vakuuttanut yhtye kiertää kattavasti maamme klubeja tammikuusta 2022 alkaen aina huhtikuun alkuun saakka.

Liput ennakkoon 25 €+ toimitusmaksu TIKETISTÄ ja ovelta 30 € mikäli jää myytävää

Ovet auki klo 20.00. Showtime klo 22.00.

Translate »