Katri Ylander tuli koko kansan tuntemaksi vuonna 2005 Idolsin toiselta tuotantokaudelta sijoittuen upeasti toiseksi. Kilpailun jälkeen Katri solmi levytyssopimuksen Sony BMG:n kanssa ja kesäkuussa 2006 ilmestyi debyyttialbumi ”Katri Ylander”, jonka ensimmäinen singlejulkaisu oli ”Onko vielä aikaa?”. Albumin kappaleet saivat hienosti radiosoittoa, kuten myös seuraavien kahden ”Kaikki nämä sanat” (2007) ja ”Valvojat” (2009) -albumien kappaleet.

Seuraavaksi oli vuorossa määrittelemätön tauko keikoista ja musiikkikuvioista, jonka aikana alkoi muodostua Uusi maa- niminen albumi (2013, KHY Suomen Musiikki). Albumi julkaistiin nimellä Katri Ylander & Yksinäinen yhtye. Uusi maa oli Katrin ja levyn säveltäjä/sanoittajan Matti Salovaaran itsenäisesti tuottama ja elämän sävyjä syvästi tutkiskeleva teemalevy.

Katri palasi vuonna 2018 uudella musiikilla ja julkaisi Suomen Musiikin kautta singlen ”Sinä pärjäät.” Se avasi hienosti pelin uudelle tulemiselle, jonka jälkeen keväällä 2019 julkaistiin Antti Kleemolan ja Inka Nousiaisen kirjoittama kappale ”Sano mulle jotain kaunista”. Se nousi radioihin aktiiviseen soittoon ollen pitkään radiosoittolistan kärjessä. Kappale striimasi kultaa kesällä 2020 ylittäen 2 miljoonan kuuntelun rajan Spotifyssa. Hittisinglellä Katri nousi takaisin maamme vahvimpien naisartistien joukkoon keikkaillen taas aktiivisesti ympäri Suomen.

Syksyllä 2020 julkaistiin Katrin viides ”Yhteisii unelmii” -albumi, joka sai Emma-ehdokkuuden vuonna 2021. Lähes koko albumin tuotannosta vastaa Sampo Haapaniemi, ”Sinä pärjäät” -kappaleen tuotti sen säveltäjä Sami Kurppa ja ”Kotiinpalaaja” -kappaleen Samuli Sirviö. Levyn lyriikoiden teemat sijoittuvat elämän taitekohtiin ja hetkiin, joissa on luovuttava tai otettava askel uuteen. Katri nähtiin syksyllä 2020 kilpailemassa myös Nelosen Tähdet, tähdet -ohjelmassa.

Katri tunnetaan uniikin kauniista lauluäänestään ja valoisasta lavakarismastaan. Keikoilla Katri esittää vanhojen hittien lisäksi aina myös tuoretta tuotantoaan upean bändinsä kanssa. Katrin keikalla yhteislaulu on taattu!

Katri Ylander esiintyy Sawohouse Garden Livessä 26.8.22 Ovet tapahtumaan avautuvat klo 16.00 ja Showtime klo 20.30

Ennakkoliput ovat myynnissä TIKETISSÄ : https://www.tiketti.fi/katri-ylander-tba-sawohouse-kuopio-lippuja/82553, lippuja saa myös ostaa ennakkoon Sawohouselta

Tule kuuntelemaan hyvää musiikkia ja viihtymään elokuun hämärtyvään iltaan Venetsialaisillan tunnelmiin!

Translate »