ROCKYHTYE MOON SHOT LÄHTEE LAAJALLE EUROOPAN-KIERTUEELLE 

Kakkosalbumin nauhoitukset on aloitettu

Kotimaisen rockin superyhtyeeksi tituleerattu Moon Shot on startannut 22. toukokuuta Berliinistä lähes 40 keikan kiertueen, jonka alkupuolella yhtye nähdään Keski-Euroopassa kanadalaisen hard rock -yhtye Danko Jonesin lämppärinä. Kesällä Moon Shot kiertää kotimaisia klubeja ja festareita, minkä jälkeen bändi tekee oman, lokakuussa Hampuriin huipentuvan Euroopan-kiertueensa. Bändi on myös aloittanut kakkosalbuminsa nauhoitukset tänä keväänä.

Pari vuotta sitten fanien yllätykseksi perustetun Moon Shotin muodostavat tahoillaan ympäri maailmaa kiertäneet muusikot Ville Malja (Lapko), Jussi Ylikoski ja Mikko Hakila (Disco Ensemble) ja Henkka Seppälä (Children of Bodom).

Ville Malja kommentoi odottavin fiiliksin tulevaa, jo nyt odotukset ylittävää keikkaputkea näin:

”Olen yrittänyt katsoa neutraalisti tätä tämän vuoden keikkalistaa, mutta ei – väkisinkin nousee syke ja kropan valtaa positiivisen levoton fiilis. Rundin aloitus reilun viikon päästä Berliinistä Danko Jonesin kanssa, legendaarinen Tavastia ja syksyllä ensimmäinen oma headline-rundi Euroopassa. Kesän festareista puhumattakaan! Pakko huutaa, pakko nauttii, nähään jengi!!”


Viime syksynä debyyttialbuminsa ”Confession” julkaissut Moon Shot on valmistellut jo kovaa vauhtia uutta musiikkia.

”Tulevien keikkojen lisäksi Moon Shotin toinen albumi on jo tekeillä. Uusia biisejä on valmiina yli 20 ja ensimmäiset studiosessiot on pidetty E-Studiolla Sipoossa. Biisinkirjoitus on noussut seuraavalle levelille ja löytänyt uusia vivahteita ja suuntia, mistä olen todella inspiroitunut. Moon Shot 2.0 tulee olemaan maukas! Mutta tätä ennen rundille!”, Jussi Ylikoski vakuuttaa. 

www.moonshotofficial.com

Moon Shot Sawohouse Undergroundissa 10.9.22 . Liput ostettavissa ennakkoon TIKETISSÄ

Ovet tapahtumaan auki klo 19.00 . Showtime Sara klo 20.30 ja Moon Shot klo 22.00.

Translate »