VIIVI palkittiin keväällä 2022 järjestetyssä Emma Gaalassa Vuoden tulokkaan pystillä! Tämä ei ole ihme, sillä hän on rikkonut viimeisen vuoden aikana platinarajoja kerta toisensa jälkeen niin singleillään kuin myös debyyttialbumillaan ”Parisuhdehautausmaa”. Tuoreen pitkäsoiton julkkarikeikka järjestettiin Helsingin Tavastia-klubilla loppukeväästä, jonka jälkeen VIIVI yhtyeineen rundasi Suomen isoimpia festivaaleja läpi kesän 2022.

Vangitsevan upeasta äänestään, tarttuvista melodioistaan ja järisyttävän isoista kertosäkeistään tunnettu VIIVI tekee ihastuttavaa, modernia suomipoppia. Hänen läpimurtonsa niin radiokanavien tehosoittoon kuin myös Spotifyn striimatuimpien nimien joukkoon on tapahtunut hiteillä kuten USA, Lääke ja Hyväuskoinen.

Capitol Recordsille ja Universalille levyttävä VIIVI kirjoittaa biisinsä itse yhdessä Joonas Kerosen sekä Lauri Halavaaran kanssa. Hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä tapahtui loppuunmyydyllä Linnanmäellä syksyllä 2021. Alusta alkaen on käynyt selväksi, että VIIVIn keikat muodostuvat suurien tunteiden ja kantavien yhteislaulujen täyttämiksi tapahtumiksi.

Alkuillasta keikkakansaa viihdyttää DJ Ismo!

Ikäraja:
Ikärajaton / K-18

Tapahtuma on sallittu kaiken ikäisille. Tapahtumassa on rajattu anniskelualue.

Ovet: 20.00

Showtime: 22.00

Liput ennakkoon TIKETISTÄ 25€ (+ toimitusmaksu) ja ovelta 30 €

Translate »