Sawohousen Garden Liven lava saa mahtavan kaksikon esiintymään kun Poju ja Lord Est valtaavat Garden Liven lavan elokuun alussa.
Pasi Heinonen, taiteilijanimeltään Poju, aloitti muusikonuran Funkykarkureissa ja toimi Hausmyllyssä laulajana vuodesta 2007 vuoteen 2010. Poju teki alun perin JYP:in jääkiekkojoukkueelle kappaleen Poika (saunoo), joka nousi ykköshitiksi keväällä 2011. Juuri silloin, kun sitä ei odottanut, niin eräänä kauniina keväisenä maaliskuun päivänä syntyi idea kappaleesta ja teksti sekä sävel olivat jo kahden päivän päästä valmiina.
Samalla alkoi Pojun ja Pojan tarina, jota kukaan ei olisi uskonut, että keväällä 2011 koko Suomen kansa laulaa kappaletta kauppatorilla juhliessa kansallissankareita Leijonia, jotka juuri edellisenä iltana olivat voittaneet jääkiekon maailmanmestaruuden. Biisi sai kuitenkin jo hyvää hypetystä aikaisemmin kevään SM-liiga-finaalien virallisena kannatusbiisinä Nelosen Sport Pro -lähetyksissä ja päätyi juhlimaan ensimmäistä mestaruutta HIFK:n pukukoppiin muiden stadin kingien kanssa. Matka jatkui Slovakiaan ja Ylen MM-Kisabiisi ehdokkaaksi, mutta karsiutui ilmeisesti meille suomalaisille tunnetun uskonpuutteen takia.
Poika oli kuitenkin sitkeä, teki mahdottomasta mahdollisen ilmaveivaten ja uskoen omaan tekemiseen suomalaisella sisulla.
Lord Est eli Tuomo Hiironmäki on Lempäälästä kotoisin oleva laulaja ja lauluntekijä. Lord Estin musiikki on saanut vaikutteita pääosin karibialaisesta dancehallista, reggaestä ja socasta. Lord Estin tunnetuimpia kappaleita ovat Reggaerekka, Hellä ori ja Petri Nygårdin Selvä päivä. Yhteisbiisejä Lord Est on tehnyt myös mm. Mariskan, Cheekin, Robin Packalenin, Mikael Gabrielin, Spektin, Mega-Ertsin, Raappanan ja Meiju Suvaksen kanssa. Viimeisin single Hän on män julkaistiin 24.3.2023.
Aikataulu:
18:00 Ovet, 19:30 Lord Est, 21:00 Poju
Ennakkoliput (20€+ pm) ovat myynnissä TIKETTI.fi , lippuja saa myös ostettua suoraan Sawohouselta, liput ovelta 23€.