SANNI SUUNTAA SYKSYLLÄ MITTAVALLE ALBUMIKIERTUEELLE

Maamme suurimpiin poptähtiin lukeutuva SANNI suuntaa syksyllä mittavalle albumikiertueelle. Jo yli vuosikymmenen ajan suurta suosiota nauttineen artistin kiertue kattaa yli kaksikymmentä keikkaa ympäri Suomen. Kiertueen liput tulevat myyntiin maanantaina 13. toukokuuta klo 9.

SANNI julkaisee syksyllä odotetun viidennen studioalbuminsa. Esimakua tulevasta ovat antaneet Spotifyn kärkeen saman tien ampaissut ”Haukilahden rantaan”, tiuhaan tahtiin radiossa soiva”Mielenmaisemat” ja tammikuussa päivänvalon nähnyt ”Eliniänodote” sekä tuorein single ”Paperihaavoja”, jossa mukana on myös Gettomasa. SANNI on ottanut tulevan albumin teossa sanoittamisen ja säveltämisen lisäksi ensimmäistä kertaa myös tuottajan roolin.

”Lähdin 22 keväällä Berliiniin kitara ja musakamat kainalossa tekemään levyä. Halusin nähdä, millaista musiikkia syntyy, kun teen sen täysin yksin, soittimia ja tuotantoa myöten. Olen pienestä pitäen unelmoinut siitä, että jonain päivänä pystyn toteuttamaan sävellykset, sanoitukset ja koko musiikillisen maailman, niin kuin ne päässäni kuulen. Tämä levy on juuri sellainen, enkä voisi olla enempää innoissani tulevasta albumista ja sen kiertueesta”, SANNI kertoo. 

Moninkertaisesti Emma-palkittu artisti on tehnyt urallaan radio- ja Spotify-historiaa: megahitti ”2080-luvulla” oli viime vuosikymmenen soitetuin radiokappale Suomessa ja vuonna 2016 julkaistu ”Että mitähän vittua” -kappale pitää edelleen hallussaan Spotifyn päiväkohtaista striimiennätystä. Maamme ehdottomasti kovimpiin live-esiintyjiin lukeutuva SANNI valloittaa energiallaan ja on yksi kotimaan kysytyimpiä viihdyttäjiä.

Sanni Sawohouse Undergroundissa 9.11.24. Ovet avataan klo 20.00, showtime klo 22.00.

Liput tulevat myyntiin maanantaina 13.5.24 klo 9.00

SANNI – Albumikiertue

4.10. Lahti, Möysän Musaklubi

11.10. Karkkila, Ruukkirock *

12.10. Kauhajoki, IKH Areena

13.10. Turku, Viking Grace

16.10. Helsinki, Viking Cinderella

18.10. Espoo, Tapiolasali

19.10. Turku, Viking Grace

25.10. Jyväskylä, Lutakko

26.10. Joensuu, Kerubi

1.11. Kalajoki, Hiekkasärkät

2.11. Porvoo, Avanti-Sali

8.11. Savonlinna, House of Olaf

9.11. Kuopio, Sawohouse

16.11. Järvenpää, Aino Areena

23.11. Ähtäri, Ähtäri-halli

29.11. Jämsä, Himos Areena

30.11. Oulu, Tullisali

5.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

6.12. Turku, Logomo

7.12. Tampere, Tavara-asema

14.12. Helsinki, Tavastia

LIPUT:

Myyntiin keikkapaikkojen lipunmyyntikanavissa ma 13.5.2024 klo 9

Translate »