
FESTAREILLA UUSINTA ALBUMIAAN JUHLISTANEEN PARIISIN KEVÄÄN KIERTUE JATKUU
”Sun yö on pian täällä” -albumin toukokuussa julkaissut ja sen myötä yli neljän vuoden mittaisen levytystauon päättänyt Pariisin Kevät nähdään syksyn aikana lähes 20 paikkakunnalla ympäri Suomen. Laajasti kesän festareita kiertänyt yhtye kirvoitti keikkoja kärsimättömänä odottaneen yleisönsä yhteislauluun ja
tanssiin tuttujen ja uusien hittien säestäminä.
Kesän keikkojen mukaisesti myös syksyn kiertueella luvassa on uuden albumin laulujen lisäksi kappaleita koko yhtyeen tuotannon varrelta. Kiertue käynnistyy syyskuun lopussa ja kattaa kahden kuukauden aikana lukuisia klubeja ja konserttisaleja.
Pariisin kevät Sawohouse Undergroundissa lauantaina 2.11.2024.
Ovet auki klo 20.00. Showtime klo 22.00.
Liput ennakkoon Tiketti.fi 29€(sis. pm), liput ovelta 33€, mikäli jää.