
Kolmen levyn jälkeen palaset loksahtavat kohdalleen, ja itsevarmuutta uhkuva herkkämielisten ja surullisten suosikkiyhtye Havukruunu palaa kostamaan ja hämmentämään rajaa toden ja epätoden välillä. Helvetin herrat hymyilevät tyytyväisenä lempilastensa vihan ja viekkauden ikitulen hukuttaessa vanhan maailman alleen, ja maan sydän väräjää uuden ja oudon syntyä.
Yhtyeen tuleva albumi TAVASTLAND kertoo pienen ja kummallisen kansan tarinaa.
-”TAVASTLAND kertoo kuinka vuonna 1237 Hämeen maassa noustiin kapinaan kristuksen kirkkoa vastaan, ja kuinka papit ajettiin alasti pakkaseen kuolemaan. TAVASTLAND paljastaa isiemme vuosisataiset synnit ja lohdun valheet. TAVASTLAND kertoo hänestä, joka nyt on jäänyt kotinsa vangiksi, etääntynyt metsän maasta ja pelkää nyt pimeää älylaitteidensa äärellä kodin kaikki valot päällä. TAVASTLAND kertoo paikasta, josta noidat ja velhot ja pahat painajaiset saapuvat vaivaamaan kunnon kansalaisten levotonta unta. TAVASTLAND kertoo sairaudesta, väsymyksestä ja pelosta. TAVASTLAND kertoo vapaudesta, jonka kadotimme. TAVASTLAND vainoaa kuulijaansa hautaan saakka, ja minä henkilökohtaisesti avaan tuon haudan, jonakin synkkänä yönä, ja varastan ikiaikaisen sielusi hiipuvan valon”, Stefa kertoo.
Lipun hinta ennakkoon 25€ (sis pm), ovelta 27€
ovet avautuvat klo 20.00
Swansong klo 21.00.
Havukruunu klo 22.00
Ikäraja: K-18