29.6.23 POPEDA -Tribuutti

POPEDA -yhtyeen tunnetuimmat biisit tribuuttibändin esittämänä. Keikka kuuluu Sawohouse Garden Liven suosittuun Tribuuttitorstait -sarjaan jota luotsaa musiikin monitoimimies Mika Ryhänen bändeineen. Tule mukaan viihtymään hyvän musiikin parissa. Garden Liven terassiravintola ja keittiö palvelevat koko illan. Tapahtuma on ikärajaton ja pääsymaksuton.…

 1.7.2023 Osmo Ikonen

1.7.2023 Osmo Ikonen

Osmo Ikonen on laulaja/lauluntekijä/multi-instrumentalisti ja musiikkituottaja. Hänet tunnetaan soolouransa lisäksi Sunrise Avenue yhtyeen kosketinsoittajana, sekä mm. SuomiLOVE-ohjelman solistina ja sovittajana. Hänen debyyttialbuminsa ”Stories From Within” julkaistiin vuonna 2008, toinen albumi ”Heaven Or Hell Is Just State Of Mind” puolestaan vuonna 2010 ja…

 15.6.23 Pääesiintyjät

15.6.23 Pääesiintyjät

Pääesiintyjät – Rillumareibillyn kruunaamattomat ruhtinaat Vuonna 1993 maamme valloitti vanhojen Suomi-filmien heinälatoromantiikasta ja rockabillystä tyyliään ammentava Pääesiintyjät-yhtye, jonka kappaleet Sua aattelen ja Iiris soivat tiiviisti radioaalloilla. Yhtye julkaisi yhden albumin nimeltä Pitkäsoitto ja katosi saman tien kuvioista. Yhtyeestä muodostui vuosien…

 16.6.23 Garden Live: Enkelit Duo

16.6.23 Garden Live: Enkelit Duo

Enkelit Duo soittaa vauhdikasta ja erittäin hyväntuulista Manserokkia! Tämä parivaljakko ei jätä kylmäksi ketään: sen takaavat Jussin humoristiset ja hyväntuuliset välispiikit! Enkelit Duo on varmasti yksi Suomen parhaimpia ja kovatasoisimpia keikkailevia duoja. Kaikilla on hauskaa, väki tanssii ja laulaa mukana…

 10.6.23 Garden Live: Vapaan Maailman Varjot

10.6.23 Garden Live: Vapaan Maailman Varjot

Kun Sir Elwoodin hiljaiset värit -niminen bändi vietti vuosikausiksi venynyttä keikkataukoaan, päätti nippu kuopiolaissoittajia laittaa vuonna 2019 kokoon SEhv-musiikkia soittavan tribuuttibändin. Keskeisenä musiikillisena linjana oli kunnioittaa SEhv:n alkuperäistä, keskiolutjatsiksi nimettyä tyyliä savuisine saksofonisoundeineen ja elämän syrjäisempiä reunoja maalaavine tarinoineen –…

 28.10.23 Coitus Int 50 revival

28.10.23 Coitus Int 50 revival

COITUS INT 50 REVIVAL Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta Coitus Int -yhtyeen debyyttialbumin julkaisusta. Merkkivuotta juhlistaakseen yhtyeen perustajajäsenet Mikko Alatalo, Pena Penninkilampi ja Harri Rinne julkaisevat yhdessä tamperelaisen Hauli Bros -yhtyeen kanssa tribuuttilevyn ”Coitus Int 50 Revival” ja…

 25.10.23 POISONBLACK feat JP Leppäluoto Escapexstacy 20th Anniversary

25.10.23 POISONBLACK feat JP Leppäluoto Escapexstacy 20th Anniversary

Metalliyhtye Poisonblack viettää tänä vuonna debyyttialbuminsa ”Escapexstacyn” 20-vuotisjuhlia tekemällä lyhyen paluun keikkalavoille. Syyskuulle aiemmin julkistetut kuusi keikkaa myytiin loppuun nopeasti, joten yhtye lisää suuren kysynnän myötä kiertueeseen viisi lisäkeikkaa. Kiertueen jatko-osa alkaa keskiviikkona 25. lokakuuta Kuopion Sawohouse Undergroundista, josta matka…

 9.-10.6.23 Ka44 Fest

9.-10.6.23 Ka44 Fest

Ka44 Fest on 9.-10.6.2023 pidettävä IKÄRAJATON musiikkitapahtuma, joka kokoaa nuoret viettämään aikaa yhdessä nauttien musiikista. Tapahtumassa tulee olemaan nuorten räppäreiden lisäksi 4 Suomen kovinta räp nimeä, joita et halua missata.   Tapahtuman ensimmäinen päivä (Pe 9.6) on ilmainen etkä tarvitse lippua…

 Ohjelmaravintola Maxim avautuu 29.3.23

Ohjelmaravintola Maxim avautuu 29.3.23

Sawohouse on laajentanut toimintaansa myös Kuopion keskustaan ja käynnistänyt Maxim ohjelmaravintolan toiminnan uudella konseptilla. Uudistunut Ohjelmaravintola Maxim avaa ovensa 29.3.2023. Maxim on jatkossa avoinna myös muulloin kuin keikka- ja tapahtumailtoina. Maximin Cafe-Bistro palvelee maanantaista lauantaihin klo 11.00 – 22.30. Tarjolla…

 9.4.23 Maustetytöt

9.4.23 Maustetytöt

Pääsiäisen kiinnostavin menovinkki tulee tässä: Maustetytöt ovat aloittaneet uuden kolmannen albuminsa julkaisun myötä Suomen kiertueen, joka suuntautuu myös Savoon ja Kuopion Undergroundiin Pääsiäissunnuntaina 9.4.23. Aki Kaurismäen uudessa elokuvassa esiintyvä ja Vladislav Delaynakin tunnetun Sasu Ripatin tuottama uusi albumi ”Maailman onnellisin…

Translate »