5.8.22 YOUNGHEARTED

5.8.22 YOUNGHEARTED

Herkistä, akustiseen soundiin nojaavista kappaleistaan ja hurmoksellisista livekeikoistaan tunnetun Youngheartedin muodostavat laulaja Reeta Huotarinen sekä kitaristit Atte Ranta ja Emil Korkiakoski. Kolmikko perusti Youngheartedin vuonna 2015. Vuotta myöhemmin ilmestyi yhtyeen platinarajan ylittänyt debyyttialbumi NUORISYDÄN. Levyltä muistetaan muun muassa triplaplatinarajan (yli 12 miljoona toistoa) rikkonut hitti Hetkeksi. Bändi julkaisi kesäkuussa…

 23.7.2022 Sawohouse Blues&Roots festivaali

23.7.2022 Sawohouse Blues&Roots festivaali

Sawohouse Blues&Roots on kauan toivottu Kuopion oma bluesfestivaali. Tapahtuma alkaa Sawohousen piha-alueen bluestorilla lauantaina 23.heinäkuuta jo iltapäivällä. Klo 12- 16 alkaen tarjolla on paitsi Sawohousen keittiön rytmikkäitä herkkuja, myös levymyyntiä, elävää musiikkia ja muuta koko perheen puuhaa. Päivätapahtumassa esiintyy viime…

 22.7.2022 Sir Elwoodin Hiljaiset Värit

22.7.2022 Sir Elwoodin Hiljaiset Värit

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta Sir Elwoodin hiljaisten värien ensimmäisen omakustannelevyn julkaisusta, jota bändi itse pitää yhtyeen syntyhetkenä. Juhlavuoden kunniaksi vuosikymmenen levytystaukoa viettänyt yhtye julkaisi uuden albuminsa ”Aamupäivän Errol Flynn” ja palasi takaisin keikkalavoille. Bändi keikkailee rajoitetusti tasaisin…

 15.7.2022 MARISKA

15.7.2022 MARISKA

Mariska on karismaattinen laulaja, sanoittaja ja säveltäjä, joka aloitti uransa rap-artistina ja on sittemmin luonut ja julkaissut musiikkiaan tekstilähtöisesti genrerajoja kaihtamatta pop-musiikin parissa. Mariska on julkaissut 6 albumia omalla nimellään sekä kaksi albumia Mariska & Pahat Sudet -yhtyeen kanssa. Hänen…

 29.4.2022 Viikate

29.4.2022 Viikate

Viikate on vuonna 1996 perustettu metallimusiikkia soittava yhtye- Yhtye tunnetaan erityisestimelankolisista sanoituksistaan. Yhtyeen perustivat Kaarle Viikate ja Simeoni Viikate, jotkaolivat yhtyeen ainoat jäsenet vuoteen 2005 saakka, jolloin siihen asti vain yhtyeenlivekokoonpanossa vaikuttaneet Arvo ja Ervo Viikate otettiin yhtyeen virallisiksi jäseniksi.…

 8.4.22 Huora

8.4.22 Huora

Huora on tamperelainen punkyhtye, joka yhdistelee musiikissaan metallimusiikkia. Yhtyeeseen kuuluu perustaja ja kitaristi Paavo Pekkonen, basisti Ere Manninen, rumpali Saku Sahlstedt sekä laulaja Anni Lötjönen Yhtye nousi yleisön tietoisuuteen kesäkuussa 2016 julkaistuaan Kaikki uuniin -EP:n sekä musiikkivideon kappaleesta ”Kovia ja…

 10.6.2022 Erja Lyytinen

10.6.2022 Erja Lyytinen

Kuopion oma ”Hilma” ja Blues kuningattareksikin tituleerattu blueskitaristi, laulaja ja lauluntekijä Erja Lyytinen ei näillä hoodeilla paljon esittelyjä kaipaa. Kansainvälisesti palkittu Lyytinen on esiintynyt maailman kärkikaartiin kuuluvien kollegoiden, kuten Sonny Landrethin, Jennifer Battenin ja Joe Bonamassan rinnalla sekä lämmitellyt yleisön Tom Jonesille, Robert Plantille ja Carlos Santanalle.   Maailmalla laajalti suosiota…

 4.3.22 ANSSI KELA

4.3.22 ANSSI KELA

Anssi Kela on 30-vuotisen uransa aikana tehnyt niin paljon hittejä, että pelkästään niistä voisi muodostaa koko illan mittaisen settilistan. Syksyllä 2018 julkaistulta Kelan seitsemänneltä soololevyltä ”Ääriviivoja”. lohkaistu, reippaasti yli kolme miljoonaa striimiä Spotifyssa kerännyt menestyssingle Ilves, dominoi julkaisunsa jälkeen myös suomalaisia radiosoittolistoja.…

 16.9.22 Niko Kivelä kommunikaatio

16.9.22 Niko Kivelä kommunikaatio

”Meidän on pakko keksiä tapa yhdistää meidän jutut”, kirjoitti kitaristi, kulttuuriaktivisti Mikko Kosonen koomikko Niko Kivelälle WhatsApp -viestissä. Viikkoa myöhemmin istuttiin treenikämpällä luomassa uutta, energistä, ja rajua musiikkia yhdessä rumpali Ville Kelan kanssa. Konsepti on yksinkertainen: puolet standupia, puolet omaa,…

Translate »