3.11.2023 GASELLIT – KATTO AUKI TOUR

3.11.2023 GASELLIT – KATTO AUKI TOUR

Gasellit suuntaa syksyllä Katto auki -tourille – ja saapuu Sawohouse Undergroundiin Marraskuussa! Gasellit lähtee syksyllä repimään katot irti yökerhoista ja keikkapaikoista ympäri Suomen. Luvassa on parhaat palat maaliskuussa 2023 julkaistulta Gasellin kyynel -albumilta sekä tanakka kattaus yhtyeen tuotannon ikivihreitä. Mukana menossa…

 5.12.2023 TEFLON BROTHERS -SININEN SAWOHOUSE

5.12.2023 TEFLON BROTHERS -SININEN SAWOHOUSE

Sininen Sawohouse – Itsenäisyyspäivän etkot vietetään Sawohouse Undergroundissa Tefloneiden tahtiin! Teflon Brothers on perustettu vuonna 2006. Yhtye on julkaissut lukemattoman määrän hittejä ja pokannut useita platinalevyjä. Teflon Brothers osallistui 2021 euroviisikarsintoihin Pandoran kanssa kappaleella I Love You jossa sijoittui toiseksi.…

 1.12.23 Juha Tapio

1.12.23 Juha Tapio

Juha Tapio on kiistatta yksi Suomen suosituimmista artisteista. Niin sanoittajana, säveltäjänä kuin kitaristinakin meritoitunut Tapio tunnetaan vaikuttavana live-esiintyjänä, jonka kappaleet koskettavat ja puhuttelevat yleisöä iästä riippumatta. Parikymmenvuotisen uransa aikana hän on julkaissut peräti 13 albumia, saavuttanut lukuisia kärkisijoja albumi-, single-…

 2.12.23 Tuure Kilpeläinen

2.12.23 Tuure Kilpeläinen

Tuure Kilpeläinen uuden yhtyeensä kanssa levynjulkaisukiertueelle Syksyllä uuden albumin julkaiseva Tuure Kilpeläinen suuntaa yhtyeensä kanssa kolmetoista paikkakuntaa sisältävälle levynjulkaisukiertueelle. Marraskuun puolivälissä Hämeenlinnasta alkavalla kiertueella kuullaan materiaalia Tuuren koko uran ajalta. Lipunmyynti käynnistyy keikkapaikkojen myyntikanavissa perjantaina 1. syyskuuta. Tuure Kilpeläisen lisäksi uudessa…

 13.10.2023 BEHM -Merkittävät erot kiertue rantautuu Sawohouse Undergroundiin

13.10.2023 BEHM -Merkittävät erot kiertue rantautuu Sawohouse Undergroundiin

BEHM JULKAISEE KAKKOSALBUMINSA MERKITTÄVÄT EROT 22.9. – KATTAVA SYYSKIERTUE ALKAA LOKAKUUSSA 2020-luvun alun menestyneimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva BEHM julkaisee odotetun, ennakkoon platinarajan ylittäneen kakkosalbuminsa Merkittävät erot 22.9. Albumilta löytyvät jo aiemmin julkaistut platinaa striimanneet singlet Ethän tarkoittanut sitä, Sata vuotta ja tälläkin hetkellä radioiden ykkösenä oleva Viimeinen tanssi. Viimeinen tanssi…

 25.11.23 Kummeli Show

25.11.23 Kummeli Show

Maan kovin koomikkoryhmä Kummeli on lähdössä jälleen kiertueelle. Edellinen kiertue tehtiin 12 vuotta sitten. Tämän kertaiselle kiertueelle on annettu nimeksi Ensimmäinen Jäähyväiskiertue. Kummeli on koomikkoryhmä, joka ei liiemmin esittelyjä kaipaa. Tämä hulvaton poppoo on naurattanut itsensä suomalaisten sydämiin 1990-luvun alkupuolelta…

 8.12.2023 AMORPHIS

8.12.2023 AMORPHIS

AMORPHIS HALO FINLAND TOUR JOULUKUUSSA 2023 AMORPHIS tuo yhden menestyneimmistä albumeistaan, HALOn takaisin kotimaan keikkalavoille. Huikea ja intensiivinen metallin ilotulitus tulee valaisemaan pimeimmän kaamosajan joulukuussa ympäri Suomen seitsemällä paikkakunnalla mukaan lukien Jyväskylä ( John Smith Rock Frozen), Seinäjoki, Tampere, Kuopio,…

 11.11.2023 BESS

11.11.2023 BESS

BESS Sawohouse Undergroundissa marraskuussa! Nelinkertainen Emma-voittaja BESS julkaisi uuden ”KÄDET YLÖS” -pitkäsoiton keväällä 2023. Albumi lähenteli tuplaplatinarajaa jo ennen ilmestymistään! Monipuoliselta kokonaisuudelta löytyy rouhean soundin saattelemana tanssittavaa pop-musaa parhaimmillaan, mutta bileiden vastapainoksi myös syvyyttä. Kuten BESS itse toteaa: ”ilman pimeyttä…

 16.12.2023 Stratovarius

16.12.2023 Stratovarius

Over the past years there has been no other band which defined the power metal scene such as STRATOVARIUS did. After the successful release of their latest studio album SURVIVE in 2022 and infinite live shows all over the world,…

 14.10.2023 TURMION KÄTILÖT

14.10.2023 TURMION KÄTILÖT

Turmiön Kätilöt saapuvat Sawohouse Undergroundiin lokakuussa – yleisön lämmittelee suurta suosiota kylvävä Shereing! Turmion Kätilöt on kuopiolaisen Ancient Drive -yhtyeen raunioista koottu pääasiassa suomeksi laulava industrial metal -yhtye, jonka jäsenet ovat pääosin kotoisin Siilinjärveltä ja Kuopiosta. Se yhdistelee musiikissaan metalli-…

Translate »