JP Leppäluoto on tunnettu metalliyhtye Charonin goottimetalli -tyylisen musiikin laulajana ja sanoittajana sekä akustista rockia soittavan Harmajan -yhtyeen pääasiallisena säveltäjänä, laulajana ja kitaristina. Harmaja-yhtyeen teksteistä suurin osa on Leppäluodon käsialaa, mutta yhtye on käyttänyt tuotannossa myös Saima Harmajan runoja.

Lisäksi Leppäluoto kuuluu sinfonista metallia esittävään lauluyhtyeeseen Northern Kings jossa laulavat JP:n ohella Marco Hietala, Tony Kakko ja Jarkko Ahola. Nelikko on versioinut metallisella twistillä kasarihittien heviversioita Tina Turnerista Phil Collinsiin ja Journeystä Billy Idoliin.

Monipuolinen tummaääninen JP Leppäluoto on ollut mukana myös Raskasta Joulua ja Raskasta Iskelmää kokoonpanoissa sekä toiminut myös näyttelijänä musikaaleissa, kuten Infernal Musical, Ihan tuuliajolla ja Musiikkishow 27, sekä näyttämömusiikin säveltäjänä Raahen Teatterille ja Valve-teatterille. 

Leppäluoto on vuodesta 2016 lähtien ollut soolouralla, ja häneltä ilmestyi kesäkuussa 2020 ensimmäinen soololevy Piilevää pimeää, joka meni heti ensimmäisellä listaviikollaan suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi.

JP Leppäluoto esiintyy bändinsä kanssa Sawohouse Undergroundissa 9.4.2022. Tätä upeaa keikkaa ei kannata jättää välistä! Ovet auki klo 20.00. Showtime klo 22.00

Liput ennakkoon TIKETISTÄ tai suoraan Sawohouselta.

Translate »